UUDEKSI SANKARITTAREKSI KASVAMINEN

---

Kokoontumisemme  ovat pian päättymässä. Matkan varrella kehittyneet, keskenään erilaiset naiset muistuttavat meitä siitä matkasta, jonka perhonen tekee, kun se muuttuu toukasta kauniiksi ja ihanaksi olennoksi. He kuvaavat matkaansa omin sanoin näin: aluksi olimme hämmentyneitä, ahdistuneita, skeptisiä, suljettuja, ahdistuneita ja «hulluja» – mutta halusimme oppia, oppia tuntemaan itsensä ja toisemme paremmin ja muuttua. Siemenet itivät ja kukat kukkivat, kukin eri tavalla, eri värein, eri muotoiseksi kasvaen.

Matkallamme oli se erityispiirre, että se tapahtui tietokoneidemme näyttöjen kautta. Tämä tuntui aluksi oudolta, mutta lopulta se muodostui kaikille naisille voimaannuttavaksi ja tarjosi lohtua covid-19-pandemian aiheuttamiin vaikeuksiin ja fyysisen etäisyydenpidon haasteisiin. Mitä paremmin opimme tuntemaan toisemme, sitä rikkaammaksi asioiden jakaminen ryhmässä muuttui, sydämet avautuivat, puolustautumisen tarve ja vaikeudet vähenivät. Jokainen löysi oman paikkansa ryhmästä ja näki elämänsä uudesta näkökulmasta.

Tämä ei tarkoita, ettei vaikeuksia ollut. Olemme monesta asiasta keskenämme eri mieltä, mutta sovimme, että voimme olla eri mieltä monista perustavanlaatuisista kysymyksistä, kuten uskosta Jumalaan tai poliittisista vakaumuksista. Näistä konflikteista uudet sankaritarittaret selvisivät entisestään vahvistuneina, suvaitsevaisempina erilaisia ihmisiä kohtaan, omat rajansa tunnistaen.

Alkuperäisiä inspiraation lähteitä olivat ohjaajien valitsemat sankarittaret, mutta ryhmän jäsenet muodostuivat sankarittariksi toinen toisilleen, ja samalla kukin itselleen.  Tunnettujen naisten esimerkkien avulla he käsittelivät omia vaikeuksiaan ja kokemiaan esteitä, mutta myös tunnistivat sen arvon, mikä näiden naisten taistelulla omien ja yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta on ollut. Jokainen ryhmän jäsen identifioitui erityisesti yhteen esiteltyyn sankarittareen, mutta heillä kaikilla oli oma osansa uusiksi sankarittariksi kasvamisessa.

Merkityksellisimmiltä kuitenkin vaikuttivat kokemukselliset harjoitukset, kuten he itse sanoivat «sukellukset omaan sisimpään», erityisesti harjoitukset, jotka auttoivat heitä tuntemaan itsensä paremmin tai luomaan jotain itse, saaden näin tuntea millaista on maalata tai kirjoittaa luovasti jotain, jonka voi jakaa muiden kanssa puhuen tai mielikuvitusta käyttäen.  ”Taiteellinen luovuus kirjoittamisessa on itse kirjoitustoiminnassa, joka ylittää yksinkertaisen viestinnän rajat ja toiminnan. Toisin sanoen painotetaan termiä ´luova´, joka viittaa kirjoittamisen erilaisiin malleihin tai esteettisiin käyttötarkoituksiin. Luovassa kirjoituksessa kirjoittaja ilmaisee ajatuksensa, tunteensa, reaktionsa ja asenteensa kokemuksiinsa, joita hän kohtaa ”(1).

Rajoitusten salliessa ryhmän osallistujat haluavat tavata toisensa ja halata, järjestää suuren juhlan, kuunnella musiikkia, vapauttaa ilmapalloja taivaalle, syödä piirakoita ja makeisia.

Ystävyyksiä on jo syntynyt, ja uskomme, että ne jatkuvat kauan.

Lopuksi, kuunnellaan heidän omaa ääntään:

Matkalleni joukkueen kanssa

Kaikki on nyt uutta ja valmista

uudelle matkalle.

Kanssasi oleminen opetti minulle paljon.

Minusta tuli nöyrempi, mutta myös vahvempi.

Minusta tuli parempi sanansaattaja

kauneudelle, monimuotoisuudelle,  vastakohdille

Olen valmis uudelle matkalle,

toiselle Ithakalle.

Ja minä pelkään, mutta en pelkää!

Evie Milonaki

Lähde:

Healing through poetry and Therapeutic Creative Writing, p. 201, Nikolaos Tsergas, Gutenberg Publishing (in Greek).