UNELMIENI KIRJOITUSPAIKKA

---

Olen melko perinteinen suomalainen. Tykkään hiljaisuudesta, luonnosta ja omasta rauhasta. Oma unelmieni kirjoituspaikka olisi erämaamökki, kaukana kaikista muista ihmisistä, kesyttämättömän luonnon keskellä.

Kun Heroines-ryhmässä mietimme ryhmäläisten kanssa kunkin omaa unelmapaikkaa kirjoittamiselle, tuli kaikilta erilaisia vastauksia. Joku tahtoi kirjoittaa kotonaan, toinen kaupunkiympäristössä auringonpaisteessa palmujen havistessa tuulessa, kolmas metsässä jne. Kaikkia vastauksia yhdistävänä tekijänä oli luonto. Meille suomalaisille luonto on tärkeä osa arkea. Sinne voi mennä rauhoittumaan tai purkamaan tunteitaan. Siellä voi vaikkapa rakastua puolisoonsa tai viettää muistohetkeä kuolleen ystävän muistolle. Puhdasta luontoa on kaikkialla ja siitä myös osataan nauttia.

Oma unelmieni paikka kirjottamiselle olisi erämaamökki Lapin tunturin kupeessa, pienen lammen rannalla. Sinne menisin talvella, kun ulkona on kaamos (aurinko ei nouse taivaanrannan yläpuolelle ollenkaan, mutta silti on suhteellisen valoisaa) ja lunta metri maassa. Pakkasta saisi olla reilut 25°C ainakin. Mökissä ei ole sähköjä, siellä on vain takka lämmönlähteenä. Valona käytetään myrskylyhtyjä ja kynttilöitä. Huonekaluista löytyy vain iso pöytä, pitkä penkki seinustalla ja kerrossängyt. Nurkassa on puupino ja vesikorvo. Mitään ylimääräistä ei siellä ole, mutta kaikki tarpeellinen kylläkin.

Kun saavun mökille päivällä, on sisällä ja ulkona yhtä kylmää, sillä kukaan ei ole lämmittänyt kämppää sinä päivänä. Olen väsynyt, taivallettuani lumikengillä paksussa hangessa useamman tunnin, mutta voimia riittää silti vielä hyvin. Menen mökkiin, kohmeisilla sormilla sytyttelen tulta takkaan ja hengitys höyryää. Joku edellisistä kävijöistä on jättänyt vettä suureen korvoon ja se on tietenkin umpijäässä. Kun saan tulen syttymään, otan repustani termospullon, laitan vesikorvosta jäätä siihen ja sulattelen sitä takan reunalla. Tähän kuluu hyvä tovi…

Kun mökin lämpötila alkaa lähennellä nollaa, otan takin päältä, istun penkille, laitan myrskylyhtyyn tulet. Sitten etsin mökin nurkasta paperinpalan ja aloitan kirjoittamisen. Ei haittaa, vaikka sormeni ovat edelleen kohmeessa, sillä se kuuluu osana tunnelmaan. Hörpin kuumaa teetä ja annan kynän laulaa. Kirjoitus muotoutuu hitaasti mutta varmasti. Minulla kun on koko päivä, ilta ja vaikka yö aikaa. Omaa aikaa. Kun olen saanut tekstin valmiiksi, laitan sen takaisin jonnekin nurkkaan mökissä. Toivon, että seuraava kävijä löytää sen, lukee ja kirjoittaa omia mietteitään taas seuraavaa tulijaa varten…

Kun saan tekstini valmiiksi, menen ulos ja siellä minua odottaa tähtikirkas taivas täysikuulla, hiljaisuus ja loputtomasti tilaa hengittää. Puhdasta pakkasilmaa, tuota suomalaisen luonnon loputonta luonnonvaraa. Ei kuulu mitään ääniä. Ei lintuja, ei autoja. Ei ihmisiä, ei mitään. Saan olla täysin yksin omien ajatusteni kanssa. Ihailen tähtiä, kuvittelen voivani matkustaa niistä mille tahansa ja tajuan, kuinka suuri maailmankaikkeus oikein onkaan. Revontulet kiemurtelevat taivaankannella vihreinä ja punaisina. Siinä kuluu monta tuntia omissa aatoksissa.

Olenko yksinäinen siellä mökissäni? En. Olenko masentunut pimeässä? En. Tunnenko pelkoa yksin ulkona? Ei tarvitse. Tiedän asioiden olevan hyvin ja olevani turvassa, kun luonto on minua lähellä. Siitä saan voimaa ja se pitää minusta huolta.

Onneni on, että tallaisia kirjoituspaikkoja on Suomessa tuhansia. Jokaiselle kirjoittajalle löytyy se oma paikka missä on hyvä olla. Harrastan retkeilyä, mutta koskaan en ole vielä tuollaiseen kohteeseen osunut. Tästä on muodostunut itselleni unelma, jonka aion jonakin päivänä vielä toteuttaa.

Taivas on toki suuri unelmoida muuallakin ja lähempänä kotia. Kirjoittamalla voi unelmoida itsensä ihan mihin tahansa ja siksi rakastan kirjoittamista. Se puhdistaa mieltäni, saa mielikuvitukselta siivet ja kaikki on mahdollista. Sitä voi harrastaa ihan missä päin maailmaa tahansa ja se yhdistää ihmisiä. Kirjoittamalla voi vaikuttaa ja teksteille löytyy aina lukijansa. Edes yksi, mutta usein paljon enemmän.

Vaikka vain yksi ihminen lukisi tämän tekstin, niin toivon, että hän voisi vaikkapa miettiä omaa ihanne paikkaansa kirjoittamiselle. Siitä saattaa saada unelman ja unelmasta tulla jonakin päivänä totta. Maailmassa kaikki on mahdollista kirjoittajalle.

Niin, sinä ehkä mietit sitä paperia siellä mökin seinän välissä vielä… Mitä oikein kirjoitin siihen paperiin? Kirjoitin, kuinka onnellinen olenkaan rakkaista ihmisistä ympärilläni ja elämästäni heidän kanssaan. Siksi olen onnellinen niin mökillä keskellä erämaata kuin kotona kaupungissa.

Kirjoittanut nimimerkki ”O”, Suomen Heroines-ryhmän jäsen