Kulunut vuosi on useimmille meistä aiheuttanut häiriöitä totuttuihin elintapoihimme. Monet ihmiset ovat olleet ja ovat vailla normaalia sosiaalista kanssakäymistä, eli eivät pysty tapaamaan ihmisiä tai työskentelemään kodin ulkopuolella. Vanhemmat ovat joutuneet huolehtimaan lastensa kotikoulusta eri luokka-asteilla ja samalla hoitaneet kotityöt ja oman palkkatyönsä etäyhteyden, esimerkiksi Zoomin kautta. Monia tapahtumia on peruttu, urheiluharrastuksia ja koulutuksia keskeytetty ja seurustelua rajoitettu, mikä vähentää toimintaa kodin ulkopuolella. Näin yhä isompi osa elämästämme on siirretty kodin sisälle, mikä tekee kotielämästä kiireisempää ja vaativampaa kuin koskaan.
Koko tämän ajan on usein tuntunut, että elämä on pysähtynyt. Olemme tilanteessa, jossa emme voi tehdä asioita, joita voisimme olettaa tekevämme normaaleissa olosuhteissa. Jotkut meistä taas ovat tehneet suunnitelmia tai luovaa työtä, johon tarttumiseen olemme aiemmin olleet liian kiireisiä.
Kun rajoitukset alkavat hiljalleen poistua, monet meistä tuntevat kuitenkin pettyneensä siihen, ettemme saavuttaneet kaikkia tai mitään näistä suunnittelemistamme asioista.
Sen sijaan, että suomisimme itseämme saavuttamattomista tavoitteista, meidän on tärkeää pohtia, mitä teimme, kun emme tehneet mitään … mitä tapahtui, kun mitään ei tapahtunut?
Jokainen meistä voisi listata erilaisia pieniä asioista, jotka tekevät suuremmista asioista merkityksellisiä – toisista ihmisistä huolehtiminen, soittaminen tai tekstiviestin lähettäminen eristyksessä oleville; auttaminen ruuanlaitossa tai ostosten toimittamisessa. Näiden pienten asioiden tarkoituksena on tehdä maailmasta paikka, jossa toisista huolehditaan ja jossa voimme tuntea olevamme aiempaa hyödyllisemmiksi tai joukkoon kuuluvampia.
Olemme nähneet pandemialla olevan muitakin vaikutuksia: ympäristön tila, kaupunkien veden laatu ja ilmanlaatu ovat parantuneet, kun autoja käytetään vähemmän ja melusaaste on vähentynyt (Rume and Islam, 2020). Tämän seurauksena jotkut lintulajit ja villieläimet ovat palanneet alueille, joilla niiden uskottiin kadonneen (Manenti et al, 2020). Tämä tapahtui, kun ihmisen toiminta ja taloudellinen kehitys hidastuivat – kun mitään ei tapahtunut.
Sisäiseen ja luovaan elämäämme mahtuu myös tila, jossa ei saavuteta mitään tarkoituksellista, jossa saatamme tuntea olevamme pysähdyksissä ja tuottamattomia. Romantiikan ajan runoilija Keats kirjoitti niin sanotusta negatiivisesta kyvystä ja sen arvosta elämässä, erityisesti luovassa elämässä. Keatsin mielestä jatkuva halu hankkia tietoa, ratkaista ongelmia, tuottaa jotain oli vähemmän tärkeää kuin kyky pysyä paikallaan ja antaa intuition vallata mielemme, jotta voimme versoa uusia ideoita ja luoda jotain uutta, jolla on potentiaalia muuttaa maailmaa uudella tavalla. Psykoanalyytikko Wilfred Bion (Rejck and Thune, 2019) piti tätä ennakkoluulottomana tilana, jossa voimme kehittyä henkilökohtaisesti ja joka on välttämätöntä emotionaaliselle kehitykselle. Ilman vähemmän aktiivisia, tuottamattomia aikoja emme voi sallia sellaisten uusien ideoiden ja tunteiden syntymistä, jotka voivat vaikuttaa elämäämme eri tavalla, viedä sitä parempaan suuntaan. Tarvitsemme aikoja, jolloin mikään ei tapahdu, jotta asiat tapahtuvat.
Lähteet
Manenti, R., Mori, E., Di Canio, V., Mercurio, S., Picone, M., Caffi, M., Brambilla, M., Ficetola, G. F., & Rubolini, D. (2020). The good, the bad and the ugly of COVID-19 lockdown effects on wildlife conservation: Insights from the first European locked down country. Biological conservation, 249, 108728. https://doi.org/10.1016/j.biocon.2020.108728
Rejack, B and Theune, M (2019) Keats’ Negative Capability: New Origins and Afterlives. Liverpool University Press.
Rume, T., & Islam, S. (2020). Environmental effects of COVID-19 pandemic and potential strategies of sustainability. Heliyon, 6(9), e04965. https://doi.org/10.1016/j.heliyon.2020.e049
Metanoia
Deja una respuesta
Lo siento, debes estar conectado para publicar un comentario.